Gleði

Gleði

Gleði frá Vindabrú (23.6.2005)
 

e. Sneggla frá Reykjum IS1997258321
i. Þokki frá Hrafnholi IS1997158328

Gleðin isä on Islantilainen ja sijoittunut kohtuullisesti useissakin Islantilaisissa nelikäynti-kisoissa. Gleði on luonteeltaan rauhallinen, ihmisistä hyvin kiinnostunut ja suhtautuu kaikkeen uuteen suurella uteliaisuudella ja rohkeudella.  

kesäkuu 2008

Gleði aloittaa ratsu-uransa vuoden päästä. Katsotaan kuoriutuuko pikkutammasta äitinsä kaltainen tallin toivotuin tuntiratsu vai Josulle kisa- tai maastopolle.

elokuu 2008

Gleði on laumassa korkealla ikäänsä nähden ja on osoittautunut jo melko luonteikkaaksi, vahvaksi tammaksi. Hengailee silloin tällöin myös pelkässä poikaporukassa ja kesän 2008 pikkuvarsa, Muskur, seuraa neitiä kuin suurta idoliaan. Ensi vuonna Gleðiä odottaa jo "ekaluokka" - ratsukoulutuksen ensimmäinen vaihe. Nyt Gleði osaa kävellä riimussa, osaa olla kengitettävänä (=vuoltavana) eikä neitiä haittaa selässä killuvat loimet tai huovat.

Gleði ja Vili

kesäkuu 2007

Gleði on päiväunilla helteen uuvuttamana. Vili kuiskuttelemassa korvaan..

helmikuu 2007

Tallilla on työskennellyt työssäoppimisjaksolla hevosten kouluttajiksi opiskelevat Henna ja Tanja kouluttaen Gleðiä maastakäsin - talutukseen, peruutukseen, takaa-ajoon jne. Hauska pikku-tamma on kovin kypsän oloinen kaksivuotias!

tammikuu 2007

Gleði vaihtoi omistajaa, kun Josu päätti ostaa lupaavan tamman Anitalta. Gleði jää toki asumaan omalle tallilleen.

kesäkuu 2009

Tammalla todettiin murtunut puikkoluu oikeassa etujalassa ja se lykkäsi suunniteltua ratsukoulutukseen lähtöä. Uusi yritys odottaa alkukesästä 2010.

marraskuu 2010

Gleði on viettänyt nyt ensimmäistä koulutusjaksoaan Pilvillä ja Gummilla, jota on nyt kestänyt toista kuukautta. Aiemmin tapahtuneen jalkaonnettomuuden ja sitä seuranneiden useiden klinikkakopitusten summana Gleðillä on pienoinen koppikammo, jota Gummi vielä työstää muun koulutuksen lisäksi. Tämän lisäksi tamma on vielä aiheuttanut sydämentykytyksiä koulutuspaikassaan, ottamalla hatkat ensimmäisen sopivan tilaisuuden tullen. Tamma oli matkannut herkullisille laitumille naapuritilalle.

 

lokakuu 2011

Gleði lähti toisen vaiheen koulutuseen Gummille lokakuussa 2011.

joulukuu 2011

Tamma on päässyt hienosti aikuisten töihin. Tuntikäytössä muutamina päivinä viikossa.

toukokuu 2012

Gleði voitti tallin tuntiratsastajien nelikäyntikilpailun ratsastajanaan Hannele Sorvaniemi.

toukokuu 2012

Gleði muutti uuteen kotiin Lohjalle. Kuulumisia toivottavasti luvassa uudesta kodista kotiutumisen jälkeen.