Eilífur

Eilífur frá Vindabrú (23.7.2010)
(om. Jaana Rautniemi)
(kasv. Johanna Ihalainen)

e.  Rit frá Vestri-Leirárgörðum IS2000235466
i. Gammur frá Steinnesi IS1996156290


Rit varsoi katseilta salaa perjantain vastaisena yönä. Orivarsa ja emä olivat pirteinä odottamassa aamulla karsinassaan. Eilífur eli meidän kesken "Elvis", liikkuu lähinnä töltissä ja laukassa. Eilífur (laus. eiliivyr) tarkoittaa ikuista elämää, pysyvää ajanjaksoa. Omistaja ihastui vilkkaaseen, hyvärakenteiseen ja hienoliikkeiseen varsaan siihen nähden, että kaveri jää tallille nimensä mukaan "pysyvästi". Kirjava varsa tulee äitinsä tavoin kimoutumaan ajan myötä.

toukokuu 2011

Elvis ruunattiin.

Lokakuu 2013

Elvis lähti Draumhestariin peruskoulutusjaksolle. Edellisiltana tehtiin muutamia lastausharjoituksia traileriin ja seuraavan päivän parin tunnin trailerimatka sujui hienosti. Elvis on käsitelty vähäisesti, mutta on silti helppo kaikissa toimenpiteissä.

Marraskuu 2013

Elvis sai kengät jalkaan

Joulukuu 2013

Elviksen ensimmäinen koulutusjakso lähenee loppuuan. Elvis oli alkuun laiskahko reagoimaan, mutta silti erittäin herkkäkäytöksinen ja järkevä ratsun alku. Elvis omaa keskivertoa paremman kapasiteetin. Elvis on vielä hintelä ja voimaton rakenteeltaan, joten varsinaista tölttitreeniä aloitellaan vasta seuraavalla koulutusjaksolla, syksyllä 2014.

Marraskuu 2014

Kakkosjakso treenissä. Töltti ei ihan vielä aukea ja ruuna päättää mieluummin ottaa lunkisti. Jatketaan treeniä..

Tammikuu 2015

Elvis haetaan kotiin. Kiva nelikäyntiratsu siitä kuoriutui, joka mieluummin fundeeraa asioita ennen kuin toimii. Töltti vaatii hieman vahvistusta ratsastajalta, mutta mikä kultainen luonne! Osittain tunneilla.

Elvis sai uudet omistajat syyskuussa 2015. Ruuna pysyy tallilla jatkossakin, mutta yksityiskäytössä.