Ohjaajat
Meidät tapaat tallilla..
Ohjaajina toimivat ammattilaiset. Talli on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ja valvoma. Kaikki vakituiset ohjaajamme ovat jo suorittaneet tai parhaillaan suorittamassa jonkin hevosalan tutkinnon tai koulutuksen. Tallilta löytyy aina ensiapukoulutettu työntekijä.
![]() Josu ja tallin ensimmäinen oma kasvatti Bessi ratsu-uran alussa, ekoissa kisoissa. Kuva: Peppi Leppälahti |
Talliyrittäjä:
JOSU
FEIF Ratsastuksenohjaaja
Hevosavusteisen oppimisen (EFL) -valmentaja
Sport Urheilutuomari
Hevostenhoitaja
Hevosmatkailun ohjelmapalvelut-amm.tutk.
Josu on islanninhevosiin ja askellajiratsastukseen erikoistunut FEIF 1-ohjaaja, urheilutuomari ja hevosavusteisen oppimisen valmentaja (EFL Coach). Hän on kouluttautunut myös Tölt in Harmony (TIH) -ohjaajaksi ja -tuomariksi. Opetuksen pääpaino tunneilla on ratsastajan ja hevosen yhteistyön kehittämisessä ja hevoslähtöisessä askellajiratsastuksessa. Josu ohjaa myös hevosavusteisia tunteja.
![]() Kati ja nuori Gáski kilpailuissa |
KATI
Tuntiohjaaja
Katilla on pitkä kokemus isohevospuolelta ja islanninhevosten parissakin hän on toiminut jo 15 vuotta. Kati on käynyt paljon erilaisia kursseja ja on aktiivinen toimihenkilö askellajiratsastuskilpailuissa. Katilla on paljon kokemusta maastojen vedosta ja ratsastustunteja hän on ohjannut aktiivisesti pari vuotta. Parhaillaan Kati kouluttautuu FEIF-ohjaajaksi. Kati on myös SRL:n hevoskerhonohjaaja ja voi ottaa vastaan tallillamme perusmerkkisuorituksia.
![]() |
JESSE
Hevostenhoitaja
Hevosharrasteohjaaja
Jesse valmistui vastikään koulutuskeskus Salpauksesta hevosharrasteohjaajaksi ja valmistumisen jälkeen työskennellyt Tuulensillassa. Tällä hetkellä Jesse suorittaa FEIF-ohjaajan opintoja. Jessellä on taustalla vuosien vahva hevoskokemus monelta osa-alueelta. Jessen tunneilla syvennytään hiomaan ratsastajan ja hevosen saumatonta yhteistyötä, sekä keskitytään ratsastajan apujen käyttämiseen. Ratsastuksen lisäksi näillä tunneilla on tiedossa myös jonkin verran maastakäsittelyä.
![]() Jassu ja Rit |
JASSU
maasto-ohjaaja, hevostenhoitaja
Jassu on aina iloinen ohjaaja ja ollut Tuulensillassa jo kymmenkunta vuotta. Hän ratsastaa aktiivisesti tallin tunneilla myös ja usein tallin nuorilla hevosilla kouluttaen niitä eteenpäin. Jassu ohjaa viikonlopun maastoja ja hoitaa hevosia. Jassu on myös SRL:n hevoskerhonohjaajakoulutuksen käynyt ja voi ottaa hoitomerkkisuorituksia vastaan perushoitomerkkitasolle saakka.