Muu väki

Elli

Koirat

Tallialueella on muutamia eri-ikäisiä koiria ja lisäksi vaihtelevasti ohjaajien koiria. Koirat vahtivat ja ilmoittavat haukunnalla talon väelle tulijoista. Ethän päästä omaa koiraasi juoksemaan tallialueella ilman, että sovit asiasta ensin. Jos pelkäät tulla tallille koirien takia, ilmoita tulostasi etukäteen.

Kiki ja Felix

Kissat

Tallialueella hiiritorjunnasta vastaa kissat oranssinen Tikutaku sekä sisarukset Felix ja Kiki.

Lampaat

Hauskat tyypit seurailevat tallin pihalla tapahumia yleensä aivan vapaana.

Kanat

Kanalassa asustelee myös kanoja ja kukko. Kanojen touhuja on hauska seurailla. Meillä pääsee todellisen maaseutuelämän tunnelmaan.

Anita ja Veikko

Anita ja Veikko

Tallin omistaa Anita ja Veikko Tapanainen, mutta ovat päätoimesta eläkkeellä. Anita avustaa silloin tällöin tallissa ja hoitelee tilan muita eläimiä. Veikko hoitaa isännöitsijän tehtäviä.

Anita ja Erla sekä Vaenting

Tuulensillan tallin perustaja:
ANITA
 

Anita on Tuulensillan tallin perustaja ja sittemmin jäänyt sivummalle tallin pidosta, mutta hoitelee tilan muita eläimiä ja on usein kuitenkin apuna tallilla. Anita saattaa liittyä myös vauhtimaastoille seuraksi silloin tällöin.