Bragi

BRAGI (laus. Braiji) = Runouden jumala

Bragi syntyi 1.7.2012

Isona Bragista tulee luultavasti hallakko ruuna.

Bragi on rohkea ja sosiaalinen - ei oikein malta pysyä aidan omalla puolen, kun muu maailma on jo kovin kiinnostava.

emä - Vænting frá Köldukinn (IS2002256407)
isä - Ódeseifur frá Möðrufelli (IS2003165520), 1-palkittu ori

Joulukuu 2012

Tunnistaja kävi siruttamassa ja tunnistamassa varsan.

Vaenting-emä on aloittanut kevyet työt ja Bragi jää kiltisti odottelemaan tarhaan muiden kanssa tai karsinaan yksinkin äidin paluuta.

Kesäkuu 2013

Bragi ruunattu.

Syyskuu 2016
Edda Ollikainen aloitti Bragin kanssa ratsukoulutuksen. Hieno ratsunalku kuoriutuikin ja kaikki askellajit löytyy helposti.

Lokakuu 2016
Bragi lomailee ensi kesään

Kesäkuu 2017
Edda jatkoi työskentelyä Bragi kanssa

Heinäkuu 2017
Bragi mukana maastoissa leiriavustajilla

Elokuu 2017
lomailua

Syyskuu 2017
Ohjaajien alla

Lokakuu 2017
Bragi on tehnyt tunteja ohjaajan alla

Joulukuu 2017
Bragi on tehnyt tunteja myös kokeneilla asiakkailla. Tuntityöskentelyssä toimii hyvin, joskin kenttätyöskentely on selkeästi tylsempää kuin meno maastossa. Bragilla on myös korkeat liikkeet luonnostaan, joten liikkuminen ratsastajan alla saa vielä helposti väsähtämään. Osaa seistä sidottuna. Eläinlääkärin toimenpiteet sujuu vaivatta, kengitys on tylsää, mutta onnistuu. Hieman keskittymiskykyä vielä kasvatetaan. Upea töltti!

Kesäkuu 2018
Ohjaajien suosikki maastoilla. Ihanat askellajit, vahva töltti, mutta myös passi löytyy. Keskittymiskyky jo kehittynyt. Nyt reilun tunnin maastoja taitettu ja kenttätunneilla viikottain. Viisikäyntinen selkeästi. Korkeahkot liikkeet.

Heinäkuu 2018
Leiriläisillä ja ohjaajilla mukana leireillä. Asiakaskäytössä syksyn tunneista alkaen.

kuva: Rami Marjamäki
laitumella
2017 talvikarvassa emänsä vieressä
kuva: Johanna Veijanen